Vietin tänään 60-vuotispäiviäni. Olin aikoinaan päättänyt jättää nämä juhlat kokonaan väliin, mutta vaimoni Tarja esitti ajatuksen konsertin järjestämisestä ja siihen ajatukseen sytyin. Siltä istumalta soitin kolmelle muusikolle, Raita Karpolle, Hillel Tokazierille ja Reijo Ikoselle. Heidän kanssaan olen vuosien saatossa tehnyt paljon yhteistyötä ja ilokseni kaikki pystyivät tämän päivän varaamaan synttärikonsertilleni.
Olin esittänyt toivomuksen, että juhlassa ei pidetä virallisia puheita eikä siinä ole jäykkää vastaanottoa. Nämäkin toivomukset toteutuivat. Ihmiset tulivat, onnittelivat lyhyesti ja siirtyivät kahville. Konsertti oli minusta hieno. Raita Karpo karjalaisuuden perusilmentäjänä ja ihanana esiintyjänä,  Hille Tokazier ilmiömäisenä pianistina ja hersyvänä laulattajana ja Reijo Ikonen upealla äänellään ja hienoilla lauluillaan rakensivat juuri sellaisen musiikkitapahtuman, jota tavoittelin.
Läsnäolijat tekivät juhlan. Vaimoni Tarjan lukema runo aiheutti melkoisen tunnemyrskyn lämpimyydessään ja rakkaudentunnustuksessaan. Paikalla olleet koulutoverit yli 40 -vuoden takaa olivat elämän taipaleen hienoja todistajia. Kaikki eri vaiheissa yhdessä koetut vaiheet, yhteiset hiihto- tai patikkaretket, klubi-illat, ilot, harmit, vaikeudet ja riemut, jotka liittyivät työhistoriaan, kaikki ne yhdistivät meidät. Juuri nämä tekevät ystävistä kallisarvoisia, sillä heihin liittyy oman elämän tuntoja, he ovat merkkipaaluja tai ankkuripaikkoja, jotka omalla läsnäolollaan kertoivat ettemme ole yksin, vaan liitymme johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Kiitos kaikille, jotka olitte paikalla, kiitos teille, jotka ette päässeet tulemaan, mutta olitte ajatuksin mukana. Riemu ja ilo täyttää tällä hetkellä sydämeni, sillä sain elän todeksi sen, että "ystävät ovat elämän rikkaus".