Istahdin seminaariyleisölle varatulle mukavalle tuolille. Eturivissä näytti istuvan Itse-Iso-Paavo-Lipponen. Hänen ympärillään ministereitä ja kansanedustajia nimetön määrä eikä heidän nimistään tässä tilanteessa ollut väliäkään, sillä katseeni kiinnittyi Itse-Iso-Paavo-Lipposen niskaan, joka lievästi punehtui. Odotin jännittyneenä, että murahtaako hän kohta matalaresonanssisella, laumaa kurissa pitävällä äänellään jonkun kuolemattoman ajatuksen, kuten "nahkurin orsilla tavataan". Mutta ei, Itse-Iso-Paavo-Lipposen niska punehtuikin mielihyvästä, sillä häntä kehuttiin, uudestaan ja uudestaan. Olihan Itse-Iso-Paavo-Lipponen toiminut korkean tason seurantaryhmän puheenjohtajana ja seurannut valtakunnan ykköspuhemiehenä, että tulevatko tulevat naiset saamaan edes lähimain saman tasoisen palkan kuin nyt jo poismenevät menevät miehet. Toiveita on, mutta..... Vaarana on, että jopa Itse-Iso-Paavo-Lipponenkin joutuu kuluttamaan sanontavarastojaan ja tokaisemaan, että "paljon poruja, vähän villoja".

Seminaari alkaa. Nyt Itse-Iso-Paavo-Lipponen nousee. Hitaasti mutta jäntevästi hän suoristautuu ja kohottautuu koko siihen mittaansa, joka sellaisenaan saa jo pienimmät vastaväittäjät poistumaan salista äkillisen työkiireen takia. Sinnikkäimmät jäävät Itse-Iso-Paavo-Lipposen heittämään mittavaan varjoon, vaikka aurinko ei paista mistään suunnasta. 

Kiirehtimättä, mutta määrätietoisesti Itse-Iso-Paavo-Lipponen astelee puhujakorokkeelle, asettelee papereitaan, pitää meitä jännityksessä, asettelee papereitaan vielä uudestaan, pitää meitä jännityksessä, vilkaisee meitä mukavissa tuoleissamme jännityksestä hikoilevia seminaarivieraita, pitää meitä jännityksessä, suoristaa katsellaan eturivissä istuvien lukuisten ammattiyhdistysjohtajien ryhdin, pitää meitä jännityksessä, lamaannuttaa tuolin reunoista kiinni pitävät ministerit ja kansanedustajat katsomattomuudellaan, pitää meitä jännityksessä. Poliittisella varmaotteisuudellaan, yllättävästi ja ennalta arvaamattomasti Itse-Iso-Paavo-Lipponen sanoo: "Tervetuloa seminaariin"! Jännityksen laukeaminen on käsinkosketeltavaa, seminaariyleisö rojahtaa takaisin tuoleihinsa, ammattiyhdistysmiehet antavat ryhtinsä veltostua ja ministerit ja kansanedustajatkin irroittavat otteeensa tuolinsa reunoista. Koko seminaarijoukko riehaantuu taputukseen, joka individualistisessa epärytmisyydessään luo Pikku-Parlamenttiin epätodellisen sosiaalidemokraattisen turvallisuuden tunteen. Taputukset yltyvät suoranaiseksi myrskyksi.

Senimaari jatkuu. Nyt tulikin sitten paljon puhetta, vähän villoja. Sen opin, että naisen euro on vain 80 %:a miehen eurosta, joka johtuu siitä, että Suomessa työt jakautuvat miesten töihin ja naisten töihin. Itse-Iso-Paavo-Lipponen korkeimpana puhemiehenä on luvannut valvoa, että vuonna 2015 naisten euro on 85%:a miesten eurosta. Silloin olisimme Itse-Iso-Paavo-Lipposen mukaan kunnon eurooppalaisia.

Seminaari päättyi. Uutena lausahduksena opin sanonnan: "Ennen kurki kuolee kuin suo sulaa", tarkoittaen varmaan, että asioiden muuttuminen on hidasta. Alkujännityksen laukeamisen jälkiturtanassa olossa en ole aivan varma sanoiko sen Itse-Iso-Paavo-Lipponen vai käyttikö joku liian innokas ammattiyhdistysjohtaja tuota lausetta. Jos niin oli, niin sehän olisi ollut ajan, paikan ja tilanteen väärinkäyttöä, sillä vain Itse-Iso-Paavo-Lipponen saa vanhat lausahdukset elämään silloinkin, kun niiden sisältö on jo hämärtynyt.

Pauli Tuohioja
KD:n kansanedustajaehdokas Uudeltamaalta